lauantai, 16. tammikuu 2016

eteenpäin sanoi mummo lumessa

Jääkukat ikkunassa

Auringon timantit lumella

Ja pitkästä aikaa kävelen pää pystyssä

Jalajäljet seuraavat lumessa

Määrätietoisesti

Eteenpäin

lauantai, 16. tammikuu 2016

uusi vuosi ja paluu tulevaisuuteen

Miksi on niin vaikeaa jättää vanha taakseen ja unohtaa menneet?

 

Johtuisiko siitä, että kuten joku viisas on joskus sanonut, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 

 

Ja tarkoittaako se, että jos elämällä on aiemmin ollut tapana potkia perseelle, kaikista ponnisteluista ja yrityksistä huolimatta se potkii myös tulevaisuudessa? Että menneisyydestä ei pääse koskaan nykyisyyteen tulevaisuudesta puhumattakaan. 

 

Se tunne. Dejavu. Kun kaikki toistuu kerta toisensa jälkeen samana. Tai ehkä hieman pahempana. Ja miksi toiset ihmiset pelkäävät muutoksia niin kovin. On helpompaa tyytyä kohtaloonsa kuin pakata elämänsä rippeet ja lähteä. Aloittaa kaikki alusta, puhtaalta pöydältä. Mutta menneisyyden luurangot kaappiin tungettuna ja mielen perukoilla alituinen pelko siitä, että kaikki palaa ennalleen. Eräänä päivänä kaikki minkä olet jättänyt taaksesi, käveleekin vastaan. 

 

Ymmärrän nyt, miksi niin moni nainen, miksei mieskin, jää väkivaltaiseen tai epätyydyttävään parisuhteeseen. Sitä kuitenkin, kaikesta huolimatta odottaa. Ensiviikko on parempi. Helpompi. Ensi vuonna kaikki muuttuu. Yksi hyvä päivä antaa juuri sen verran toivoa, että huonon päivän tullessa putoaa korkealta. Juuri ja juuri niin korkealta että se satuttaa. Ei tarpeeksi korkealta että ymmärtäisi.

lauantai, 6. kesäkuu 2015

maailma loppuu tänään

Yö oli pitkä. Kaikki mihin uskoin, mihin luotin ja mistä haaveilin, luhistui silmieni edessä. Koko elämäni, sen tukipilarit ja syyt siihen murenivat.

Nyt olen hukassa. vailla suuntaa ja voimia jatkaa

päästä yli

miksi ihminen on sellainen

ajattelematon

miksi ei ole poikkeusta, joka vahvistaa säännön

tai miksi kaikki ovat poikkeuksia

miksi on niin raskasta

ja vaikea antaa anteeksi?

 

Kyyneleet kuivuvat, muistot haalistuvat, haavat arpeutuvat. Aika parantaa.

pitää vain jaksaa odottaa

mutta en tiedä, haluanko enää.

keskiviikko, 27. toukokuu 2015

Stressinlievitysavautumispaniikki-kohtaus

Kauhea kaaos myllertää päässäni, uusi elämäni on juuri alkanut. Perjantaina lähdin koulusta viimeisen kerran lastenohjaajan paperit kädessä ja hiertävät korkkarit jalassa. Eilen oli ensimmäinen työpäiväni. Voi kuinka toivoinkaan, viimeiseen saakka, että olisin löytänyt oman alani töitä. Tai ihan mitä tahansa. Mutta ei. Niimpä olen nyt töissä huoltoasemalla. Tiskejä, pizzalaatikoita, dippejä, kantarelleja, pöytien pyyhkimistä, ruokien kantamista.. Painajaisten työ kuumassa rasvankäryisessä keittiössä. Saa nähdä, kestänkö kesän loppuun saakka. Ja kestääkö terveyteni, joka ei itseasiassa ole huippuluokkaa. Selkä huutaa hoosiannaa ensimmäisen parin tunnin jälkeen. Loput kuusi tuntia hammasta purren verenmaku suussa.

Ehkä siihen tottuu. Toivottavasti.

Painajaisteni työksi nykyinen työpaikkani pääsee työajoilla. Jos kihlattuni on poissa kotoa maanantaista perjantaihin, ja itse olen töissä suurimman osan noista päivistä sekä lisäksi viikonloput, jo ennestäänkin eräänlaisesta etäsuhteestamme tulee.. Niin, mitä?

Ei mitään.

 

No, yksi kesä vain. Enää reilut kaksi kuukautta. Noin yhdeksän viikkoa. 45 päivää. Noin 315 tuntia, 18900 minuuttia, 1134000 sekuntia. Ei sen enempää :)

 

Kylläpä helpottaa kirjoittaa. Tiedän, että ei saisi valittaa. Suurinosa juuri valmituneista jää työttömäksi. Eikä ainakaan näin lyhyellä varoitusajalla saa mistään töitä. Pitäisi olla kiitollinen. PITÄISI.

 

Jännityksellä odotan työsopimuksen kirjoittamista. Enhän edes tiedä, paljonko palkkaa saan. Salaa herkuttelen ajatuksella, että palkka olisi samaa luokkaa kuin työttömyyskorvaus. Silloin voisin hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin laiskottelemaan, ja etsiä kenties työtä, johon voin ilman paniikkia ja ahdistusta mennä joka aamu iloisena ja hyvin nukkuneena.

 

No joo. Oikein hävettää tällainen valitus..

perjantai, 24. huhtikuu 2015

Heikko hetki

Maailman suru

lepää hartioilla

tuska soi korvissa

Tummat, raskaat pilvet

hipovat päälakea

päässä tulvii synkkä ajatusten virta,

kuin jäinen joki, jonka

vuolas virta valuu poskille,

putoaa pölyiseen maahan

Päivä ehkä paistaa risukasaan

mutta hennot säteet

eivät läpäise sälekaihtimia