Miksi on niin vaikeaa jättää vanha taakseen ja unohtaa menneet?

Johtuisiko siitä, että kuten joku viisas on joskus sanonut, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 

Ja tarkoittaako se, että jos elämällä on aiemmin ollut tapana potkia perseelle, kaikista ponnisteluista ja yrityksistä huolimatta se potkii myös tulevaisuudessa? Että menneisyydestä ei pääse koskaan nykyisyyteen tulevaisuudesta puhumattakaan. 

Se tunne. Dejavu. Kun kaikki toistuu kerta toisensa jälkeen samana. Tai ehkä hieman pahempana. Ja miksi toiset ihmiset pelkäävät muutoksia niin kovin. On helpompaa tyytyä kohtaloonsa kuin pakata elämänsä rippeet ja lähteä. Aloittaa kaikki alusta, puhtaalta pöydältä. Mutta menneisyyden luurangot kaappiin tungettuna ja mielen perukoilla alituinen pelko siitä, että kaikki palaa ennalleen. Eräänä päivänä kaikki minkä olet jättänyt taaksesi, käveleekin vastaan. 

Ymmärrän nyt, miksi niin moni nainen, miksei mieskin, jää väkivaltaiseen tai epätyydyttävään parisuhteeseen. Sitä kuitenkin, kaikesta huolimatta odottaa. Ensiviikko on parempi. Helpompi. Ensi vuonna kaikki muuttuu. Yksi hyvä päivä antaa juuri sen verran toivoa, että huonon päivän tullessa putoaa korkealta. Juuri ja juuri niin korkealta että se satuttaa. Ei tarpeeksi korkealta että ymmärtäisi.