Kaukana kaikesta, missä pohjoisen tuulet riepottelevat käkkyräisten mäntyjen hopeisiksi harmaantuneita oksia ja porot kuljeksivat vapaana luonnon keskellä, on säiden armoilla pieni piilopirtti. Aurinkorinteen kupeessa kököttävä mökki tarjoaa suojaisan paikan viettää kesälomaa ja pakomatkaa. Pakoa arjesta. Pakoa elämästä. Pakoa sukulaisilta, töiltä, kaikelta.
Elämää nähneet vanhat hongat kätkevät karkulaiset muiden katseilta, ja hiljaisuus on kuin päättymätöntä musiikkia. Vaikka eihän metsässä ole koskaan hiljaista, kaikki pienet metsän äänet vain tekevät hiljaisuudesta vieläkin hiljaisempaa ja rauhoittavampaa.
Metsässä kaikki on helpompaa. Kun astelet paljain jaloin pehmeässä sammalessa, vaikeudet tuntuvat helpommilta ja ongelmat selviävät kuin itsestään. Metsän puhdasta, tuoksuvaa ilmaa on helpompi hengittää ja voi tuntea lihasten rentoutuvan, unohtaa kaikki kiireet. Metsän syleilyssä on helppo rakasta. Itseään, läheisiään, vihamiehiään, kaikkea. Kuin rakkaus olisi jälleen se luonnollinen, välttämätön voima kuin aikojen alussa. Ei mitään väkinäistä eikä teeskenneltyä, vaan aitoa ja kaunista tunnetta.
Haikean kaunis ilta-aurinko tuo sydämeen surun, jota ei osaa selittää. Kuin kaikki olisi liian kaunista kestettäväksi. Valtava, pyöreä kuu möllöttää vaaleanpunaisella taivaalla heijastuen tummavetisen suolammen pinnasta. Kuunsillan rikkoo tuulen vire, joka kantaa mukanaan tarinoita metsästä. Metsän salaisuuden.
Tänään vietänkin viimeistä lomapäivää rakkaani kanssa, ja edessä on kotimatka. Haikein mielin suljen mökin oven viimeistä kertaa kääntäen selkäni metsälle, ihmisten kodille. Olen kiitollinen tästä luonnon parisuhdeterapiasta, joka auttoi minua jälleen kerran huomaamaan, kuinka ihmeellistä kaikki on. Eläimet, ihmiset, luonto. Niin kaunista ja tärkeää, kuin helmiä.
Noniin.
Nauttikaahan helteistä ja paarmoista yms.
nimim. uudestisyntynyt
Kommentit