Pelle MIljoona, Juokse villi lapsi

Tuuli muuttuu kylmemmäksi
aurinko on verenpunainen
taivas kasvaa synkemmäksi
mitä mukanaan tuo huominen

Kuiskauksia kuuluu maailmalta
kuin tukahdutettuja tuskanhuutoja
kevyt värinä tuntuu jalkojen alla
tuleeko tulivuorenpurkauksia

Väkijoukossa säkin seisot
ja pompit ylös alas paikallaan
kasvottomat vartijat tietää kaikki keinot
pitää väkijoukko aloillaan

Ja rintamerkkisi ovat jo ruostuneet
äänilevysi puhkikuluneet
hakaneulat ja ketjut katkenneet
ja rahat jonkun taskuun kadonneet

Juokse villi lapsi
juokse kauemmaksi
siellä kasvat vahvemmaksi
ja vapaammaksi
juokse henkesi edestä
ota toivon kipinä mukaan
taivas on täynnä kuumaa terästä
ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan

Ajan henki on antaa mennä vaan
ajan sielu vain suurta vainoharhaa
ajan ruumis mätänee kaatopaikoilla
ajan taivas repeää liukuhihnoilla

Ja kadut ovat täynnä pikkuporvareita
pikkutakeissaan käveleviä porsaita
pikkusieluisia pelkureita
ja pikkuvanhoja kakaroita

Juokse villi lapsi
juokse kauemmaksi
siellä kasvat vahvemmaksi
ja vapaammaksi
juokse henkesi edestä
ota toivon kipinä mukaan
taivas on täynnä kuumaa terästä
ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan

Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

Ja kadut ovat täynnä typeryksiä
säälittäviä häviäjiä
kyynisiä kirjanoppineita
löysiä kanoja ja kukkoja

Juokse villi lapsi
juokse kauemmaksi
siellä kasvat vahvemmaksi
ja vapaammaksi
juokse henkesi edestä
ota toivon kipinä mukaan
taivas on täynnä kuumaa terästä
ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan


Vaikka olenkin (toivottavasti) tuleva lastenohjaaja, en voi välttyä välillä vittujen

haistattamiselta tälle systeemille, jonka orjana (jäsenenä) toimin. (siistä syystä valitsin ko. biisin.. Lisäksi tuo otsikko on soinut kokopäivän päässäni, mikäs sen ärsyttävämpäääääää) Mutta siis, kaveri perusti

valokuvablogin, joten minussa syttyi pikkuinen kipinä yrittää elvyttää tämä vanha

blogini henkiin, edes itseni vuoksi. Välillä tuntuu tärkeältä purkaa erilaisia

hajotuksen tunteita.




Näköjään olin joskus kauan sitten myöntänyt (ainakin itselleni) että pääni sisusta

ei olekkaan tyhjä (vaikka niin voisi luulla) vaan se on täynnä ruskeita

pahvilaatikoita, joissa räpiköi erilaisia muistoja. Kohta kasa saa uuden laatikon.

Mutta ihan vielä en aijo lokeroida uutta (ja toivotonta) ihastumistani. Luulin jo

kerran päättäneeni; kavereiden kanssa ei maata, mutttamutta.. ainahan sitä saa haaveilla  :) Tyttö ja poika vain EIVÄT voi olla kavereita. En minä ainakaan. Ainakaan kaikkien kanssa.

Tai sitten kaikki kaveripoikani ovat liian täydellisiä vain kavereiksi, eikä vika

olekkaan minussa. ( tosin luulen, että ihastun liian helposti.)  Nooo, näköjään olen

kirjoittanut taas oikean raamatun (ja lähes kirjakielellä :D) pääsemättä läheskään

asiaan (joka oli..??).  Äh. Ai niin, tein myös sellaisen havainnon, että itkevä poika

vetoaa jonnekkin syvälle sydämeen, ja että hautajaiset ovat vain

systeemin kehittämä menetyksen vertauskuva, jonka on tarkoitus lisätä ihmisen

tuskaa ja menettämisen pelkoa. ( tiedän, olen vain tyypillinen teini

mustavalkoisten mielipiteidensä kanssa..) Lisäksi huomasin, että moneen

ikäiseeni verrattuna olen täysin tunnevammainen idiootti. Kun läheisiäni kuolee,

en edes ikäänkuin sisäistä koko asiaa, en käsittele enkä prosessoi sitä, pakkan

vain se tyynen rauhallisesti ruskeaan pahvilaatikkoon ja jätän pölyttymään. Kun

taas tämä ystäväni (johon olen siis ihastunut, luultavasti ainakin, toivottavasti en, tai ainakaan en myönnä)

jonka vaari kuoli äskettäin, suree, ja ajattelee tätä joka päivä. Pikkuhiljaa  hän saa

asian käsiteltyä, ja antaa olla, kenties ymmärtää. että kaikki kuolevat joskus, ehkä

jopa tajuaa, että ei itsekkään ole kuolematon. Mutta entäs kun minä, joskus

keuhkosyöpäisenä vanhuksena, kun yhtäkkiä tajuan, että saatan joskus kuolla??

en ehkä kestäisi järkytystä.... Sellaista elämä on ;)