Kuva keroo enemmän kuin tuhat sanaa.

Olen aina kuvitellut, että en koskaan sitoudu, en koskaan kihlaudu, en milloinkaan mene naimisiin, enkä varsinkaan rakastu. Olen kuvitellut että kihlaus, ja avioliitto, samoin kuin hautajaiset, ovat vain systeemin keino simputtaa ihmisiä. Hajota ja hallitse ja sitä rataa.

Olen kenties huomannut itsessäni pieniä muutoksia. Kihlaus tuntui lupaukselta. Lupaukselta yhteisestä elämästä, rakkaudesta ja riidoista. Lupaukselta siitä, että minulla tulee aina olemaan joku vierelläni pitelemässä hiuksia poissa oksennuksesta, lohduttamassa ja suojelemassa, pitämässä hyvänä.

Vielä  edessäpäin oleva kihlajais-kärsimys lienee pieni hinta tästä kaikesta. (kärsimys, koska inhoan juhlittavana olemista. No, ehkä kukaan ei huomaa minua..? :D)