Miksi toiset ihmiset hakevat huomiota, ja haluavat kaiken aikaa olla esillä tuoden itseään tykö kaikin tavoin?

Mikä aiheuttaa tällaisen? Entä miten syntyvät hiljaiset ja taustaansa sulautuvat jöröt, ujot nuuskamuikkuset ja erakot?

Onko syynä luonne, erilaiset taustat, traumaattiset tai muunlaiset vaikuttavat kokemukset, perimä, mikämikämikä???

Voinko loppujenlopuksi itse vaikuttaa siihen olenko avoin ja ulospäinsuuntautunut, pahimmassa tapauksessa suorastaan tyrkky, vai yritänkö sulautua seinän kuvioihin kuin kameleontti peläten, että punastumiseni erottuu tapetin kuvioinnista?

Kumpi on parempi? Onko mitään välimuotoa olemassa vai onko peli jo menetetty?

Molempia lienee vaikea kestää ominaisuuden mennessä liiallisuuksiin, sekä näitä tuppisuita että höpöttäjiä. Itse koen kuuluvani molempiin jollaintavoin. Hyvälle päälle sattuessani ja tuttujen ihmisetn seurassa osaan olla todella suorastaan ärsyttävän puhelias, kun taas niinä päivinä, jolloin vitututututus on sieämätön (maanantaaaai) olen luultavasi vielä ärsyttävämpi. Välttelen katsekontia ja näytän kiukkuiselta, ja jos joku uskaltaa kysyä jotain, vastaus on mahdollisimman lyhyt ja töykeä. Liekkö vielä ärsyttävämpää olla noita molempia kuin vain jompaakumpaa. Aina saa olla arvailemassa, millähän tuulella neiti tänään on. Tosin, aina ei voi olla hyvä päivä. Paitsi tänään!