Vapaus on suuri vankila, Pelle Miljoona laulaa.

Tiedän tunteen, täytin juuri kahdeksantoista, ja  elämä on edessäni. Miksi siis tunnen itseni näin pieneksi ja avuttomaksi, mitättömäksi suorastaan? On kuin en itse voisi vaikuttaa elämääni mitenkään, kuin kaikki muut päättäisivät puolestani, ja elämä lipuu silmieni ohitse omalla painollaan. Suunnattomalla painolla, joka luhistaa minut alleen, kuin valtava lumivyöry, joka saa alkunsa pienestä hiutaleesta ja valtavalla massallaan hautaa kylät ja sen asukkaat syvälle syliinsä.

 

Uutena tunteena elämässäni on rakkaus, joka tuntuu täyttävän minut päästä varpaisiin. Välillä tunnen sen suorastaan kuplivan minussa vaaleanpunaisena samppanjaonnena. välillä se on jääpuikon kylmä ja terävä ikävä, joka viiltää sydäntä ja keuhkoja valtavalla voimallaan. Miten joku niin ihana asia voi aiheuttaa niin paljon kipua ja tuskaa? 

Ystävät ovat juuri nyt ikään kuin äänettömiä osakkaita. He ovat kyllä olemassa, tunnen sen sydämessäni, mutta en juuri näe heitä. Kaverit ovat..No, kavereita. Vaikka heidän seurassaan näytät kuuluvan joukkoon, tunnet olevasi silti yksin. Hymyjä, naurua, paljastuksia, yksityiskohtia. Kaljaa, karaokea, shoppailua, irtokarkkeja. Koulua, lintsaamista, puhutteluja. Niistä on kaverit tehty. Salaisuuksia, iloja, suruja. Tuskaa, pelkoja,luottamusta, välimatkoja. Kipua, ikävää, rakkautta, muistoja. Tätä on ystävyys. 

 

Ystävät ja kaverit, sisarukset ja perhe. Rakkaus. Tätä varten olen tässä. Näiden asioiden ansiosta olen selvinnyt tähän saakka. He kantavat minua eteen päin.

 

Rakastan teitä, vaikka sanonkin sen liian harvoin.