Seitsemän kukkaa tyynyn alla, tuleva mies kaivossa ja pitkin peltoja ilkosillaan kirmaavia sinkkunaisia. Suomalainen perinnejuhannus parhaimmillaan.

Vai onko sittenkään?

Tuo kaikki höpsöttely juhannusyöntaiasta nimittäin on juuri romuttunut, sillä tämä juhannus oli ensimmäinen niin pikään aikaan kuin muistan, kun en laittanut kukkasia tyynyn alle pää täynnä romanttisen vaaleanpunaisia haaveita. Kukattomasta pään alusesta huolimatta vietin ruusuisen yön poikaystäväni ja kihlattuni kanssa (siis yhden ja saman henkilön, enhän minäkään nyt niiiin pitkäpinnainen ole, että kestäisin kahta miestä). Ainakaan piikeistä ei ollut puutetta. Kummasti lauhkeinkin lammas alkaa piikitellä kaljapäissään, suutuspäissään ja päissään ollessaan.

No, ensimmäinen juhannus yhdessä. Ensi juhannus ei tule olemaan samanlainen, mikäli se minusta on kiinni.

Vaikka hyviäkin asioita löytyy, jos vain sulkee silmänsä ja katsoo jollakin muulla. Opin viimeyönä paljon uutta rakkaastani. Tutustuin entistä paremmin anoppiini (tai no, tulevaan  anoppiin). Opin itsestänikin uusia asioita, kuten sen, että en ole käsitellyt isättömyyttäni loppuun edes itseni kanssa, puhumattakaan läheisistäni. Lisäksi vietin myös elämäni romanttisimman juhannuspäivän, ja toivon että osaan olla siitä asiaankuuluvan kiitollinen.

Hyvää ja buranan täyteistä juhannuksen jatkoa kaikile krapulaisille bilehileille ja nauttikaa te nätisti juhlineet kauniin sateisesta ja viileästä Suomen kesästä (niin kauan kun sit riittää) ;)